Outstanding aviation
Poikkeuksellisen hyvä työyhteisö tuottaa poikkeuksellisen hyvää ilmailua

Matkalla Euroopan parhaaksi alueelliseksi lentoyhtiöksi
Me olemme Norra. Olemme suomalainen lentoyhtiö, jonka ydintehtävänä on tuottaa turvallista, korkealuokkaista ja laadukasta alueellista lentotoimintaa muille lentoyhtiöille ketterästi, vastuullisesti ja kustannustehokkaasti.
Työllistämme yli 750 suomalaista ilmailualan ammattilaista. Olemme ylpeitä omasta Norra-perheestämme, jonka vahvuuksia ovat yhteishenki, ketteryys ja vastuunkanto.
Otamme ilon irti siitä, että saamme lentolippujen myymisen sijaan keskittyä työmme kehittämiseen. Kykymme nostaa tekemisemme tasoa joka päivä perustuu jokaisen norralaisen oikeuteen olla oma itsensä ja mahdollisuuteen osallistua jatkuvaan kehittämiseen.


Matkalla Euroopan parhaaksi alueelliseksi lentoyhtiöksi
Turvallisuus, korkea laatumme ja huipputäsmällisyytemme ovat kaiken perusta. Teemme asiat paitsi kunnolla ja luotettavasti, myös vastuullisesti ja isompaan hyvään pyrkien. Huolehdimme toisistamme, asiakkaistamme ja ympäristöstämme. Pidämme sen, minkä lupaamme.
Lyhyempien lentomatkojen ketteränä toimijana kykenemme muuntautumaan ja ottamaan joustavasti käyttöön uusia toimintamalleja ja ratkaisuja. Finnairille olemme asiakaskokemuksen moottori ja strateginen kumppani, jonka kanssa pidämme yhdessä huolta suomalaisen yhteiskunnan toimintakyvystä.
Meillä on lupa innostua, kehittyä ja lentää yhdessä paremmin joka päivä. Tämä näkyy asiakkaille täsmällisyytenä ja varmuutena hoitaa hommat kaikissa tilanteissa – kyllä onnistuu!
Laivastomme
Liiketoimintamme ytimessä 24 lentokoneen muodostama laivasto, jonka avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme joustavuutta ja tehokkuutta lyhyillä lentomatkoilla Euroopassa ja ylläpitämään yhteiskuntamme tärkeitä yhteyksiä.
Lennämme 12 erinomaisesti lyhyille lentomatkoille soveltuvalla ja vähän kuluttavalla ATR 72 -potkuriturbiinilentokoneella, joissa on 68 tai 70 matkustajapaikkaa. Reiteillä, joilla on hieman enemmän matkustajia tai pituutta, lennämme 12 Embraer 190 –suihkumoottorilentokoneella, joissa on 100 matkustajapaikkaa.

Kohteitamme
Operoimme Finnairin lentoja. Liput ovat myynnissä osoitteessa finnair.fi.

Meille töihin?
Meillä norralaisilla on yhteinen missio: hoitaa hommat kunnolla ja vähän paremmin kuin muut. Vahvuutemme on poikkeuksellisen hyvä työyhteisö, jossa teemme joka päivä parhaamme.
Hyvän yhteishengen ja loistavien kollegoiden lisäksi tarjoamme viihtyisän työympäristön, joka voi sijaita nykyaikaisen laivastomme siviillä, Helsinki-Vantaan lentoasemakampuksellamme tai Seinäjoen-toimipisteessämme.
Panostamme perehdytykseen, tarjoamme kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuuksia ja tuemme työntekijöidemme hyvinvointia monin henkilöstöeduin.