Liikennelentäjät

Liikennelentäjän työ Norralla on paljon enemmän kuin lentämistä – se on vastuuta, päätöksentekoa ja tiimityötä. Meillä pääset kehittämään taitojasi monipuolisessa reittiverkostossa ja etenemään urallasi esimerkiksi kapteeniksi tai kouluttajaksi.

Norralla pääset kokemaan monipuolisia työpäiviä ja vaihtuvia kohteita. Ennen kaikkea olet osa yhteisöä, jossa työkaveruus, vastuuntunto ja oikeus erinomaisuuteen ohjaavat tekemistämme arjessa.

Norralaisuus näkyy tiimityössä ja yhteishengessä. Meillä et ole vain osa lentävää henkilöstöä, vaan osa vahvaa ja välittävää yhteisöä. Jos haluat kehittyä, haastaa itseäsi ja lentää osana ammattitaitoista tiimiä, Norra on oikea paikka sinulle.

Liikennelentäjänä Norralla

Liikennelentäjän työ Norralla on nopeatempoista, vaihtelevaa ja vaativaa tiimityötä. Jokainen lento on erilainen, ja työpäivät muotoutuvat tilanteiden ja olosuhteiden mukaan. Ohjaamossa yhdistyvät tekninen osaaminen, päätöksentekokyky ja vastuu muun lentävän henkilöstön sekä matkustajien turvallisuudesta.

Meille voivat hakea sekä liikennelentäjäuraansa vasta aloittavat lentäjät että kokeneemmatkin liikennelentäjät. Hakijalta edellytetään suoritettua ammattilentäjän peruskoulutusta sekä voimassa olevaa ansiolentäjän lupakirjaa ja lääketieteellistä kelpoisuustodistusta ennen Norralle hakemista.

Usein kysyttyä

Mitä liikennelentäjän työ vaatii?

Liikennelentäjän tehtävään vaaditaan ansiolentäjän lupakirja, joka saadaan suorittamalla ammattilentäjän peruskoulutus. Ammattilentäjän koulutus kestää noin kaksi vuotta. Koulutuksen voi hankkia lentokoulussa Suomessa tai ulkomailla.


Koulutuksen jälkeen lentäjällä on ansiolentäjän lupakirja sekä mittarilento- ja monimoottorikelpuutus, jotka mahdollistavat kaupallisessa lentotoiminnassa työskentelyn. Lentäjän englannin kielitaidon tulee olla vähintään tasoa 4.


Ennen ohjaamotyön aloittamista liikennelentäjän tulee suorittaa lentoyhtiön tarjoama jatkokoulutus, joka sisältää yhtiökurssin sekä tyyppikurssin. Yhtiökurssilla tutustaan yhtiön toimintatapoihin, prosesseihin ja turvallisuusohjeistuksiin. Tyyppikurssi sisältää konetyyppikohtaiset koulutukset. Liikennelentäjän ura alkaa Norralla ensisijaisesti ATR-laivaston perämiehen tehtävissä.

Mitä valmiuksia Norralla tarvitaan liikennelentäjän työssä menestymiseen?

Liikennelentäjän työssä menestyminen vaatii tarkkuutta, teknistä osaamista ja kykyä sopeutua vaihtelevaan ympäristöön. Työ on tiimityötä, jossa yhteistyötaidot ja joustavuus ovat tärkeässä roolissa.  Työ sisältää epäsäännöllistä vuorotyötä ja jonkin verran poissaoloa kotoa, joten valmius sopeutua näihin olosuhteisiin on tärkeää. Lisäksi toimit tiimissä, mutta työskentelet myös itsenäisesti – ja ennen kaikkea olet osa huikeaa yhteisöä, jossa norralaisuus näkyy ja tuntuu!

Millaisia edellytyksiä Norran liikennelentäjien jatkokoulutukseen pääsyyn sisältyy?

- Sinulla on ansiolentäjän lupakirja (Commercial Pilot License, CPL(A))

- Sinulla on voimassa oleva tai vanhentunut monimoottorimittarilentokelpuutus

- Sinulla on voimassa oleva tai korkeintaan vuoden vanhentuneena ollut   mittarilentokelpuutus (Multi-Engine/IR tai Single-Engine/IR)

- Olet suorittanut ATPL(A)-teoriakoulutuksen

- Olet suorittanut AUPRT- ja MCC-koulutuksen  

- Sujuva suomen ja englannin kielen taito (vähintään English Level 4)

- Voimassa oleva lääketieteellinen I-luokan kelpoisuustodistus (Medical   Certificate)

- Olet vähintään 18-vuotias

- Sinulla on hyvä kuulo ja värinäkö korjaavilla linsseillä tai ilman

- Nuhteeton tausta, teetämme perusmuotoinen turvallisuusselvityksen  

- Sinulla ei ole virkapuvun alta näkyviä tatuointeja, lävistyksiä tai hammaskoruja

- Omaat terveen suhtautumisen ilmailualalla vaadittuun päihteettömyyteen

- Olet valmis työskentelemään epäsäännöllisessä vuorotyössä

Mitä Norran liikennelentäjien jatkokoulutus sisältää?

Liikennelentäjän jatkokoulutus sisältää Norran yhtiökurssin ja tyyppikoulutuksen. Jatkokoulutus kestää yhteensä noin kolme kuukautta. Se on maksuton eikä koulutusajalta makseta palkkaa. Koulutus sisältää teoriaopetusta luokassa, digitaalista opiskelua, simulaattoriharjoittelua ja koululennon lentokoneella. Opiskelu on intensiivistä ja työsuhde alkaa koulutuksen päätteeksi hyväksytysti suoritetusta lentokokeesta. Työsopimuksen lisäksi uudet liikennelentäjämme allekirjoittavat kolmen vuoden koulutussitoumuksen.

Millainen on liikennelentäjien työaika Norralla?

Liikennelentäjän työ on epäsäännöllistä vuorotyötä, ja lentoja voi olla kaikkina vuorokauden aikoina, myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Työvuorot vaihtelevat päivästä toiseen, mikä tuo työhön vaihtelua ja joustavuutta, mutta myös epäsäännöllisyyttä. Työssä ollaan jonkin verran poissa kotoa, tarkoittaen majoittumista hotelleissa kotimaassa tai Euroopassa. Käytössämme ovat joustavat vuoronvaihto-, vuoronluovutus- ja vapaapäivätoiveiden mahdollisuudet, joiden avulla voit vaikuttaa aikatauluihisi ja suunnitella työn ja vapaa-aikasi yhteensovittamista paremmin.

Missä Norran lentävän henkilöstön kotiasema sijaitsee?

Norran lentäjien kotiasema sijaitsee Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Varallaolovuorossa (standby-vuoro) on oltava valmiina lähtemään töihin lyhyellä varoitusajalla, joten asunnon tai majoituksen on sijaittava enintään 1,5 tunnin matkan päässä lentokentältä varallaolovuoron aikana.

Millainen palkkaus Norran liikennelentäjillä on?

Palkkaus määräytyy voimassa olevan Norran liikennelentäjien työehtosopimuksen mukaisesti ja koostuu työkokemuksen mukaan kehittyvästä peruspalkasta sekä erilaisista lisistä ja korvauksista. Olosuhdelisiin kuuluvat esimerkiksi yötyö- ja pyhälisät, kun taas muita korvauksia ovat muun muassa varallaolo-, työvuoronmuutos-, vapaapäivä- ja ylityökorvaukset. Päivärahat maksetaan verottajan kulloinkin voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti. Lisäksi lentäjän edetessä kapteeniksi hänelle maksetaan kapteenipalkkaa ja kouluttajaksi siirtyessään hän saa kouluttajalisän.

Millaisia kehitysmahdollisuuksia työssä Norralla on?

Tarjoamme erinomaiset edellytykset uralla etenemiseen – voit kehittyä esimerkiksi kouluttajaksi tai kapteeniksi. Lisäksi saat loistavat perusvalmiudet ja pääset kehittämään lentotaitojasi nopealla tahdilla ja saat paljon lentokokemusta regionaaliliikenteen lentoreittien sekä kahden eri konetyyppimme ansiosta.

Näin rekrytointi etenee

Töihin Norralle?

Rekrytointimme tarkoituksena on löytää liikennelentäjiä, jotka jakavat arvomme ja nauttivat työskentelystä vastuullisessa ja vaativissakin olosuhteissa. Prosessin aikana arvioimme hakijoiden soveltuvuutta tehtävään ja työhön tarvittavia kriteerejä. Rekrytoinnin aikana sinulla on mahdollisuus kysyä lisää ja saada syvempää ymmärrystä lentäjien työstä Norralla.

1

Hakemus

Lähetä hakemuksesi meille verkossa paikan ollessa avoinna. Kerro itsestäsi, koulutuksestasi, kokemuksestasi ja motivaatiostasi koskien Norran liikennelentäjän työtä. Lisääthän hakemukseesi kaikki tarvittavat liitteet koulutuksestasi.

2

Simulaattoritesti

Alkukarsinnan läpäisseet hakijat kutsutaan tarvittaessa simulaattoritestiin. Osa hakijoista voidaan lähettää suoraan soveltuvuusarvioihin ilman simulaattoritestiä riippuen hakijan lentokoulu- tai työkokemustaustasta.

3

Soveltuvuusarviointi

Alkukarsinnan tai simulaattoritestin jälkeen sinut kutsutaan ulkopuolisen yhteistyökumppanimme tekemään soveltuvuusarviointiin. Soveltuvuusarvioinnissa arvioidaan valmiuksiasi ja ominaisuuksiasi sekä niiden soveltumista lentäjän työhön.

4

Haastattelu

Kutsumme soveltuvuusarviointien perusteella sopivat hakijat haastatteluun. Saat ennakkomateriaalin valmistuaksesi haastatteluun sekä tutustuaksesi Norraan ja liikennelentäjän työhön Norralla.

5

Työhöntulotarkastus ja turvallisuusselvitys

Valituille työntekijöille tehdään työhöntulotarkastus, perusmuotoinen turvallisuusselvitys ja taustantarkistus. Näistä kuluista vastaa Norra.

6

Koulutus alkaa

Kun olet läpäissyt kaikki vaiheet, kutsumme sinut noin kolmen kuukauden mittaiseen koulutukseen, joka sisältää sekä yhtiö- että tyyppikurssin. Koulutuksen ja lentokokeen hyväksytysti suorittaneet pääsevät aloittamaan uransa Norralla!

Kysyttävää työnkuvasta?

Lähetä

Kiitos! Viestisi on lähetetty. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Voi ei! Viestin lähetyksessä on ongelmia.

Pyydämme sinua lähettämään viestisi osoitteeseen yhteydenotot@flynorra.com

Avoimet työpaikat

Avoin hakemus

Siirry ilmoitukseen

Tällä hetkellä meillä ei ole avoimia työpaikkoja. Liity Talent Community -verkostoomme, niin saat tiedon uusista mahdollisuuksista ensimmäisten joukossa! Liity Talent Communityyn

Etkö löytänyt sopivaa työpaikkaa? Liity Talent Community -verkostoomme ja pysy ajan tasalla uusista uramahdollisuuksista!
Liity Talent Communityyn

Työsuhde-edut